Varpaiden virheasennot ja epäsopivat kengät aiheuttavat känsiintymistä. Kuiva, joustamaton iho känsiintyy herkemmin kuin hyvin rasvattu, joustava iho. Känsä ei ole vaarallinen mutta hankala vaiva.
Känsä voi aiheuttaa pistävää kipua sitä painettaessa. Ihminen välttää kipua kuormittamalla jalkateriään eri tavalla, jolloin kävely ja pystyasento muuttuvat. Ongelmia saattaa ilmaantua ns. varpaista päähän saakka.
Pitkäaikaiset hoitamattomat känsät voivat hermoutua ja verisuonittua, jolloin ne aristavat myös levossa.
Känsiä on pehmeitä ja kovia. Pehmeät känsät tulevat yleensä varpaiden väliin. Känsä voi myös kroonistua jolloin siihen muodostuu verisuonitusta ja ero syylään voi hämärtyä. Joskus on vaikea erottaa mikä on känsä ja mikä on syylä. Jalkahoitaja selvittää kummasta on kyse ja hoitaa sen mukaan.
Tärkeintä känsien hoidossa on niiden muodostumisen takana olevan syyn selvittäminen ja korjaaminen. Pelkkä känsää ohentava ja hetkellisesti vaikuttava paikallishoito ei siis riitä pitkäaikaiseksi avuksi känsiä vastaan, vaikka se saattaakin tuoda vaivaan hetkellistä helpotusta. Jos känsän aiheuttamaa painetta ei onnistuta poistamaan, känsä kasvaa yleensä takaisin noin 4-6 viikossa.
Osana känsän hoitoa on tärkeää siirtyä käyttämään tarpeeksi tilavia ja itselleen oikean mallisia kenkiä ja sukkia, jotka eivät purista tai hankaa. Sukat on samoin oltava sopivat ja niiden materiaali hiostumatonta.
Jaloille syntyvää painetta voi yrittää helpottaa käyttämällä esimerkiksi varvassuojaa, yksilöllisesti muotoiltuja tai keventäviä pohjallisia tai lampaanvillaa.
Känsän ensihoito on puristavien ja hankaavien sukkien ja kenkien käytön lopettaminen, sekä hankauksen estäminen suojaamalla!
Jalkoihin syntyneitä kovettumia voi hioa varovasti ja hellästi saunan tai kylvyn jälkeen, kun kovettumat ovat ensiksi pehmenneet. Hiomiseen voi käyttää esimerkiksi jalkaraspia tai hiekkapaperiviilaa. Känsiä ei saa repiä tai alkaa ohentamaan itse millään terävällä välineellä. Suuri vaara infektoitumiseen on jos iho menee rikki.
Iltaisin känsiin voi hieroa rasvaista perusvoidetta. Varvasvälit tulee kuitenkin jättää rasvaamatta, jotta ylimääräinen kosteus ei aiheuta varpaiden väliin hautumavaaraa.
Harkiten.
Osana itsehoitoa voi kokeilla känsän poistamiseen tarkoitettuja salisyylilaastareita. Laastareiden käytössä on kuitenkin syytä olla varovainen, sillä niiden sisältämä salisyylihappo saattaa pahimmassa tapauksessa aiheuttaa iholle kemiallisia vammoja. Känsälaastareiden käyttöä ei suositella ollenkaan diabetesta sairastaville tai iäkkäille.
Salisyylilaastareiden lisäksi on olemassa myös hydrokolloidilaastareita, joiden käyttöön ei liity ihon syöpymisvaaraa. Molempia laastareita saa ostettua apteekista ilman reseptiä.
Jos omahoito ei auta, kannattaa hakeutua jalkahoitajan vastaanotolle. Saadaan tilanne hallintaan eikä känsä pääse kroonistumaan. Saat yksilökohtaiset ohjeet ja hoidon.
Katsotaan jalkojen kuormituspisteet, kenkien sopivuus ja tehdään kevennyspohjallinen tai varpaiden välien suoja. Poistetaan känsä verettömästi pohjaa myöten.
Jalat ovat mukanamme läpi elämän, joten on hyvä muistaa tasaisin väliajoin myös huoltaa jalkoja, sekä huolehtia siitä, että sekä sinä että jalkasi voivat hyvin.